fbpx

Tag: kiertotalouskeskus (page 2 of 4)

After avajaiset

Heitin kesän alussa yhteisömme keskustelufoorumille avauksen Jalotuksen avajaisohjelmasta. Keskusteluketju räjähti heti käsiin, kun toinen lähti heittämään toistaan mageampia ideoita avajaisohjelmasta. En ole ehkä koskaan kokenut samankaltaista innostuksen ja idearikkauden määrää. Jos jotakin tarvittavaa ei löytynyt omasta ydinryhmästä, tunsi joku aina jonkun, joka otti koppia. Kaikki tuntui haluavan olla mukana. Me oltiin niin innoissamme koko kevään ja kesän ajan tekemästämme työstä, että suorastaan pursuimme halua päästä vihdoin esittelemään ja avaamaan työmme hedelmät yleisölle. Odotukset avajaisista oli valtavat.

 

Kun Keravan kaupungin upea projektipäällikkömme Anna Evilä aloitti juhlapäivän klo 12 avajaispuheella, meidän tiimi nyyhki silmät kosteana takarivissä. Päivän aikana saimme esitellä tiloja ja toimintojamme arviolta 150 kestävästä elämäntavasta kiinnostuneelle. Leikkipuuautoverstaassa varmistettiin 40 ferraria ja hennatatuointipisteessä Johanna ei kuulemma pitänyt taukoa oikeastaan ollenkaan klo 20 päättyneen päivän aikana. Paikalla kävi paljon perheitä sekä useita päättäjiä ja virkamiehiä sekä edustajia yhteistyökumppaneilta, kuten Sitralta. Paikallisten lisäksi meitä ilahdutti naapurikuntien edustajien runsas läsnäolo ja pikkuisen ”kateellisen vihreät terveiset” tuoden.

 

Tuntuu valtavan hienolta, että meidän hanke on noteerattu paitsi naapurikunnissa, myös pidemmälläkin. Ruotsalaiselta esikuvaltamme ReTunalta, pulpahti avajasisaamuna sähköpostiin kyläilyehdotus ja Yle kävi maanantaiaamuna haastattelemassa projektipäällikköämme. Ja kaikki tämä on vasta alkua.

 

Lämmin kiitos ihan kaikille Jalotuksen hengessä mukana oleville sekä avajaisissa mukana olleille. Elokuussa keskuksemme on avoinna seuraavasti. Mukaan vaan!

ma kiinni  
ti 12-16 myymälä ja ompeluverstasohjaus (5€/alkava h tai 7€/koko päivä)
ke 14-20 myymälä* ja pyöränkorjausohjaus  (5€/alkava h tai 12€/koko päivä)
to 14-20 myymälä ja ompeluverstasohjaus (5€/alkava h tai 12€/koko päivä) sekä ikkunankunnostuspaja (maksuton)
pe 14-20 myymälä*
la 10-16 myymälä ja ompeluverstasohjaus (5€/alkava h tai 12€/koko päivä)
su kiinni

*Keskiviikkoisin ja perjantaisin ompeluverstaan laitteet omatoimikäytössä myymälän aukioloaikoina. Omatoimikäytön hinta 5€/koko päivä. Maksetaan myymälään tullessa.

HUOM! Puuverstas ja lainaamopalvelut aukeavat syyskuussa 2018.

 

Kirjoittaja on kiertotaloushankeen yhteisömanageri

  Jalotus

Tervetuloa avajaisiin pe 3.8. klo 12-20!

Jalotus kollektiivin jäsenet ylpeinä esittelevät suurella ammattitaidolla ja laatutietoisella tyylisilmällä sisustetut ja varustetut kaikkien kaupunkilaisten käytössä olevat yhteiset tilat ja välineet, mitkä mahdollistavat keski-uusimaalaisille helposti ja hauskasti elää vastuullisesti ympäristöä ja luontoa kunnioittaen. Avajaiset pidetään perjantaina 3.8. klo 12-20 non-stop-meiningillä. Luvassa tekemistä, infoa ja visuaalisia elämyksiä koko perheelle.

Avajaisohjelma:
Klo 12 AVAJAISPUHE Nro1 : projektipäällikkö Anna Evilä
Klo 12.15 Opastettu kierros Nro 1
Klo 12.30 ikkunankorjausnäytös
Klo 13-13.30 LUENTO: Mikä ihmeen upcycling? Paula Malleus
Klo 14-18 polkupyöränkorjausverstas
Klo 13-16 Kiertotalousbussin hävikkikahvila
Klo 15.00 Opastettu kierros Nro 2
Klo 15-18 ponitalutus
Klo 15-17 puutarhaklovni liikkeellä
Klo 15-17 puuleluautopaja lapsi-aikuinen-parille puuverstaalla
Klo 16 lasten lauluhetki viljelmällä
Klo 16.30 laatikkoviljelmäinfo. Jaana Saraste ja smoothieshotbaari
Klo 17.30 ikkunankorjausnäytös

Klo 18 AVAJAISPUHE Nro 2: projektipäällikkö Anna Evilä
Klo 18-20 puutarhaklovni liikkeellä
Klo 18.15 Opastettu kierros Nro 3
Klo 19-19.30 LUENTO: Creen Care. Anu Pensola

Non-stop:

Photobooth
Kukkaseppelepaja
Hennatatskat
Jättisaippuakuplat
Linnanjuhlapukunäyttely by Paula Malleus
Anu Pensolan taidenäyttely ja työhuoneen avoimet avoimet ovet

Tule mukaan ystäviesi ja perheesi kanssa! Pikkurahaa kannattaa varata mukaan, sillä osa työpajoista/ohjelmanumeroista mahdollistetaan pienellä osallistumismaksulla.

Yhdessä kohti kiertotaloutta

Kiertotalous on saanut nopeasti nostetta viime vuosina sekä Suomessa että maailmalla. Vaikka sana muistuttaa kierrätystä, kiertotalous merkitsee paljon enemmän: uudenlaista tapaa ajatella ja toimia niin yksilöiden, yhteisöjen, yritysten kuin yhteiskuntienkin tasolla.

Kiertotalousajattelu lähtee ymmärryksestä, että planeettamme luonnonvarat ovat rajalliset. Myös maapallon ekosysteemin kestokyvyn rajat ovat tulossa vastaan, mistä tunnetuin esimerkki on ilmastonmuutos.

Hyvinvointia – hyvää elämää – voimme luoda myös kestävästi. Kierrätys on ollut ensimmäinen vaihe kiertotalousajattelun kehittymisessä: jätteemme ovat luonnonvaroja, joita ei kannata hävittää polttamalla tai mädättää kaatopaikalla. Kierrätys palauttaa ne uusien tuotteiden raaka-aineiksi, mikä on tärkeä osa kiertotaloutta.

Kierrätystä tehokkaampi tapa tuottaa kestävää hyvinvointia on resurssien, kuten tavaroiden ja tilojen jakaminen. Länsimaissa yhä useampi on havahtumassa siihen, että kodin tavarapaljous alkaa jo haitata elämänlaatua. Kiertotaloudessa kaikkea ei tarvitse ostaa omaksi: erilaiset jakamis-, lainaus- ja vuokrauspalvelut toimivat hyvin silloin, kun tarve on väliaikainen tai satunnainen. Esimerkiksi lastenvaatteita ja -tarvikkeita voi jo hankkia liisauspalveluna ja käyttää juuri sen aikaa, kun tarve on ajankohtainen. Autojen yhteiskäyttöpalvelut ja liikenteen palvelullistaminen laajemminkin kiinnostavat monia yrityksiä.

Tuotteiden suunnittelu ja valmistaminen pitkäikäiseksi ja korjattavaksi, päivitettäväksi ja muunneltavaksi on kiertotalouden seuraava vaihe. Tällöin yritysten liikevaihto ei perustu jatkuvaan halpuuttamiseen ja tavaramyynnin maksimointiin. Suomen Itsenäisyyden Juhlarahasto Sitra esittelee viisi erilaista liiketoimintamallia, joilla yritykset voivat tehdä voittoa kiertotaloudessa, sekä sata suomalaisyritystä, jotka toimivat jo näin.

Kyllä, tämä on valtava muutos, joka nykyihmisen silmissä saattaa vaikuttaa epäuskottavalta, suorastaan mahdottomalta. Elämme kuitenkin ihmiskunnan tarinassa vain yhtä ajanjaksoa, joka jää maailmankuvineen ja elämäntapoineen historiaan aivan samalla tavoin, kuin antiikin Rooma, Euroopan keskiaika tai vanha suomalainen maatalousyhteiskunta tonttuineen ja torpparilaitoksineen.

Jalotus-yhteisössä voit olla mukana ottamassa ensimmäisiä askelia uuteen kiertotalousajatteluun. Yhdessä tekeminen on nykytutkimuksen mukaan yksi parhaista tavoista sekä uuden oppimiseen että oman hyvinvoinnin parantamiseen.

 

Kirjoittaja on keravalainen kiertotalouden parissa töitä tekevä yksityinen henkilö, joka on innostunut Jalotuksen toiminnasta

« Older posts Newer posts »

© 2019 Jalotus

Theme by Anders NorenUp ↑