Ensin vastaan tulee basilikan huumaava tuoksu, sitten huomaan aitauksen takana pari lammasta jotka seuraavat ohikulkevia ihmisiä uteliaina. Kurkistelemme viljelylaatikoihin, näky on mahtava. Ne pienet siemenet, jotka istutettiin pari kuukautta sitten, ovat nyt itäneet ja laatikot ovat täynnä erilaisia salaatteja, herneenversoja, härkäpavun alkuja, perunoita, retiisejä ja mitä kaikkea me sinne laitettiinkaan porukalla. Onneksi kaikkea ei tarvitse itse yksin muistaa tai osata, yhteisöviljelmillä voidaan yhdessä oppia ja pähkäillä. Tällä kertaa kurssiopettajamme Jaana Saraste ei ole paikalla, mutta selkeiden ohjeiden avulla osaamme hoivata kasveja. Minäkin, vaikka luulin olevani se ihminen joka ei saa edes kaktusta pysymään hengissä.

Saisihan nuo salaatit ostettua helposti kaupasta, mutta on kiva fiilis laittaa ruokaa itse kasvatetuista aineksista. Varsinkin kun tietää syövänsä puhdasta ruokaa missä ei ole kemikaaleja eikä hyönteismyrkkyjä. Ollaan siis opittu tekemään myös erilaisia luonnonmukaisia torjunta-aineita esimerkiksi nokkosesta. Puuhaamisen lomassa on saanut tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin, joihin ei varmaan muuten olisi ikinä törmännyt, niin erilaiset taustat jokaisella tuntuu olevan. Yhteistyö sujuu ja juttu luistaa, yhtäkkiä huomaa kellon olevan jo niin paljon, että täytyy lähteä kotiin, eikä eväitäkään ehtinyt syödä.

Ennen lähtöä jaetaan satoa kaikille mukaan. Yllättävän iso pussillinen jo tässä vaiheessa kesää! Viljelyprojektimme alku on siis todella lupaava, hyvien kokemusten siivittämänä on hyvä kääntää katseet jo tuleviin vuosiin. Tavoitteenahan olisi perustaa osuuskunta, jonka voimin viljelyä voisi jatkaa Keravan kartanon viereisillä pelloilla. Siitä vielä lisää myöhemmin, kuitenkin jos kiinnostuit, infoa voi jo nyt kysellä Jalotuksesta.

Kirjoittaja:
Sari Ahjomäki,
keravalainen perheen äiti