fbpx

Kuukausi: maaliskuu 2021

Kartanolla valmistellaan kumppanuusviljelyä – mistä on kyse?

Uusilla ruoantuotantotavoilla voidaan ratkaista ympäristöongelmia, lisätä luonnon monimuotoisuutta, sitoa hiiltä maaperään ja tuottaa samalla hyvää ja terveellistä lähiruokaa.

Keravan kartanolla tutkitaan uudenlaista ruoantuotantomallia: kumppanuusviljelyä. Tätä varten Jalotus ry on vuokrannut Keravan kaupungilta 3,7 hehtaaria peltoa, joka sijaitsee Keravan kartanon välittömässä läheisyydessä navetan takana. Vuokrasopimus on tällä hetkellä tehty vuoden 2021 loppuun. Peltoalueelle kohdistuu kaupungin kasvamisen ja uuden asuinalueen rakentamisen vuoksi erilaisia rasitteita kuten maalämpökaivokentän rakentaminen, varaus uudelle meriviemärille sekä kevyen liikenteen väylän rakentaminen. Toimintojen yhteensovittaminen vie aikaa ennen kuin vuokrasopimus pystytään uusimaan, mutta työssä ollaan jo hyvässä vauhdissa.

Kumppanuusviljelyä tutkitaan ja suunnitellaan parhaillaan ympäristöministeriön ravinnekierrätyshankkeen rahoituksella. Kartanon pelloilla saatetaan tuottaa tulevaisuudessa lähiruokaa lähiseudun asukkaille luonnonmukaisesti uudistavan viljelyn periaattein. Pelto kytkeytyy Keravalle vuonna 2024 valmistuvaan asuntomessualueeseen.

Continue reading

Kesätöitä tarjolla

Kiinnostaisivatko kesätyöt Keravan kartanolla kestävän elämän yhteisössä?

Jalotus ry tarjoaa monipuolisia ja kivoja kesätöitä kahdelle nuorelle  kahdeksi viikoksi OP Uusimaa n rahoittamana. Jotta voit hakea kesätöitä sinun tulee olla 15-17 -vuotias ja täyttänyt 15 vuotta ennen kuin työt alkavat.

Töitä on tarjolla seuraavasti:
6.6.-17.6. ja 20.6.-4.7.22

Hakijoilta odotamme reippautta, ystävällisyyttä ja innokkuutta tehdä sekä ulko- että sisätöitä. Työtehtäviin kuuluu kiinteistönhoidollisia töitä, siivoamista ja sekä kasvien että eläinten hoitamista. Esimerkkejä töistä ovat mm. laatikkoviljelmän kastelu, kalusteiden kokoonpano, kanojen häkin siistiminen ja pihatien haravoiminen.

Vastaa lyhyessä hakemuksessasi seuraaviin kysymyksiin:
1. Yhteystietosi (nimi, puhelin, kotiosoite ja sähköposti)
2. Ikäsi kesätöiden alkaessa
3. Miksi haet tätä työtä ja miksi juuri sinut kannattaisi valita? Voit kertoa erityistaidoistasi ja esimerkiksi sen, että eläinallergikkona et voi hoitaa eläimiä.
4. Kumpi ajankohta sopii sinulle?

Ps. Kannattaa kysyä vaikkapa opettajan, harrastusohjaajan tai sinun kanssasi töitä tehneen aikuisen suositukset ja liittää ne hakemukseen.

Toimita hakemuksesi ja CV sähköpostitse 14.3. – 17.4.2022 osoitteeseen marju.kortemaki@jalotus.fi

Tiedusteluihin vastaa työnjohtaja Marju Kortemäki, puhelin 040 536 2567.

Ilmoitamme viimeistään ma 2.5.22 työnhaun tulokset hakijoille.

Makeita maisseja ja mielettömiä mangoldeja – mitä yhteisöviljelmän kasvukaudesta 2020 jäi käteen?

Yhteisöviljely innostaa: Keravan kartanon yhteisöviljelmän viljelijöistä yhdeksän kymmenestä on kiinnostunut osallistumaan viljelyyn tänäkin vuonna. Tärkeimmät syyt tähän ovat viljelyn yhteisöllisyys ja siitä saatavat opit, kertoo viljelijöille kasvukaudesta 2020 tehty palautekysely.

Kartanon yhteisöviljelyssä ollaan mukana, koska

  • ajatus yhteisöllisyydestä houkuttaa
  • ruoan alkuperä kiinnostaa
  • osallistujilla on halu oppia viljelemään hyötykasveja ja hyödyntämään ravinteiden kierrätystä hyötypuutarhassa

– Olin tosi yllättynyt siitä, että kyselyn mukaan viljelijät ovat ennen kaikkea innostuneita juuri yhteisöllisyydestä viljelmällä. Olisin kuvitellut, että lähiruoka tai sadon hyödyntäminen olisivat ne tärkeimmät. Hauskaa! viljelykoordinaattori Maija Holma sanoo.

Continue reading

Kesän halutuimmat hoitovuorot ovat nyt jaossa: tule cityfarmariksi!

 

Sinusta cityfarmari?

Haluaisitko hoitaa lampaita, kanoja ja pupuja?

Haluaisitko viettää aikaasi kesäisessä kartanomiljöössä?

Tule cityfarmariksi Keravan kartanolle!

Jalotus ry hakee cityfarmareita eli vapaaehtoisia eläintenhoitajia kesäksi Keravan kartanolle. Cityfarmareita haetaan ajalle 16.6.–14.8.2021. Cityfarmarit hoitavat kartanon lampaita, kanoja ja pupuja viikottain korkeintaan pari tunnin hoitovuoroissa. Jalotuksen eläinvastaavat perehdyttävät työhön.

Hoitovuorot ovat nyt valittavissa Jalotuksen verkkokaupassa täällä. Klikkaa sivuille, valitse itsellesi sopiva viikonpäivä ja hoitovuoro ja ryhdy cityfarmariksi!

Cityfarmarin kausi maksaa 50 euroa. Maksut käytetään Keravan kartanon eläinten ylläpitoon.

© 2022 Jalotus

Theme by Anders NorenUp ↑