fbpx

Kategoria: Uutiskirjeet (Page 1 of 2)

Lähiruokaa Keravalta – kumppanuusviljely voi olla pian totta

Mediassa on ollut keskustelua pienimuotoisesta ja kestävästä viljelystä, jossa kuluttajalla on uudenlainen rooli. Suvi Ahola kirjoitti kolumnissaan Helsingin Sanomissa mahdollisuudesta palkata lähiruoan tuotantoon oma viljelijä. Helsingin yliopiston Kumakka-hanke kirjoitti Aholan kolumniin vastineen, jossa kerrottiin Aholan peräänkuuluttaman mallin olevan jo olemassa.

Malli on nimeltään kumppanuusmaatalous. Maailmalla se tunnetaan nimellä Community Supported Agriculture (CSA). Esimerkiksi Norjassa tällaisia kumppanuusyhteisöjä on lähes kaksi sataa. Suomessa niitä on vajaa 20.

Continue reading

Voimaa antavia tulevaisuudenkuvia – poikkeusaikatietoa

Jalotuksen kevään toimintamalli

Niin kuin kaikkialla muuallakin, niin Jalotuksessakin on mietitty asioita uudelleen. Vaikka fyysinen etäisyys on nyt tarpeen, suunnittelua ja valmistelua ei tarvitse keskeyttää. Ajatus tulevasta tuo toivoa: kaunis kesä ja kahvila, yhteisö vahvempana kuin koskaan. Mietimme parhaillaan myös keinoja, miten voisimme osaltamme tukea yhteiskuntaa näinä vaikeina hetkinä, jolloin omavaraisuus ja paikallinen toiminta nousevat arvoon arvaamattomaan (palaamme asiaan näiden osalta).

Kartano on toistaiseksi suljettu yleisöltä ja tapahtumilta. Keravan Opiston kurssit ajalta 18.3. – 13.4. on peruttu (lavatarhurikurssi ja 1. pyöränhuoltokurssi).
Kiitos teille rakkaat ihmiset, jotka olette ilmoittautuneet mukaan toimintaamme. Teitä on ilahduttavan paljon. Mukaan mahtuu edelleen. Voit tarkastella mahdollisuuksia tästä.

 

Tässä kirjeessä kerromme Jalotus-päivän uusista järjestelyistä, yhteisöviljelystä, osuuskunnasta ja opiskelijatutkijahaustamme tarkemmin. Muut mahdollisuudet esittelimme edellisessä kirjeessämme.

Continue reading

Jalotuksen mahdollisuuksien kevät

Jalotuksen toiminta aktivoituu kohti kevättä ja lisääntyvää auringonpaistetta. Toiminnan vastuualueita jaetaan paraikaa uudelleen ja toimintaa kehitetään. Tiedossa on uusia tuulia, mielenkiintoisia projekteja sekä hyviä mahdollisuuksia uusille, aktiivisille jalo-otuksille. Tsekkaa tästä postista mahdollisuudet ja ilmoita mielenkiinnonkohteistasi meille hakulomakkeeseen vastaamalla.  

Monipuoliset vastuutiimit kutsuvat vapaaehtoisia ja osuuskunnan toiminta alkaa. Kahvilalle etsitään sopivaa yrittäjähenkistä toteuttajaa kolmen hengen kahvilatiimiin ja asuntomessujen lähestymiseen valmistaudutaan minitaloaluesuunnitelmia tekemällä. Kartanon alueen herätessä talviuniltaan etsimme eläinten pitoon vastuuhenkilöitä ja yhteisöviljelmällä valmistaudutaan kevään saapumiseen uusia viljelijöitä etsien. Nyt on myös loistava tilaisuus vallata omia tiluksia toiminnalleen, sillä Jalotukselta on juuri vapautumassa työtiloja kartanon idyllisestä päärakennuksesta.

Toimintamahdollisuuksista kiinnostuneille järjestämme Jalotus-päivän 28.3., jossa kerromme toiminnastamme tarkemmin.
Continue reading

« Older posts

© 2021 Jalotus

Theme by Anders NorenUp ↑