Torstaina 5.7. pidettiin Jalotus ry:n vuosikokous yhteisön omissa tiloissa Keravan Kartanon navettarakennuksesssa. Kokouksen esityslistassa oli mm.toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruuksien päättäminen kuluvalle vuodelle.  Päätettiin, että varsinaisen jäsenen liittymis- ja jäsenmaksu vuonna 2018 on 20 euroa tai jäsenen valitsema suurempi summa.

Ehkä jännittävin  vaihe oli kuitenkin se, kun pääsimme äänestämään kaikkien innokaiden  ja osaavien halukkaiden joukosta hallitusta vuodelle 2018.  Vuonna 2018 puheenjohtajana toimii Saija Voutilainen ja hallituksen jäseninä Anu Pensola, Arto Koljonen, Hannele Rasola, Camilla Niemi ja Jenna Seppänen sekä varajäseninä Risto-Matti Pulkkinen, Mira Pyökkilehto, Aatu Hokkanen ja Sari Ahjomäki. Hallituksen kokoukset tulevat olemaan pääsääntöisesti avoimia kaikille jäsenille, joten kaikki ovat lämpimästi tervetulleita jatkossakin keskustelemaan yhteisön asioistamme.