Kartanon maalaismiljöö herää vanhaa henkivään, mutta uudenlaiseen eloon. Keravan kaupunki kokoaa Keravan kartanon piha-alueella sijaitseviin entisiin navetan tiloihin kiertotalousyhteisön, jonka toiminta alkaa kesällä 2018. Yhteisö tuottaa kaupunkilaisille käyttötavaroiden ja vaatteiden korjaus- ja lainaamopalveluita, ompelu-, puu- ja polkupyöräverstaiden käyttöpalveluita ja vaihdantatoimintaa. Palveluita voi käyttää omatoimisesti, ohjatusti tai valmiin palvelun ostamalla. Yhteisöön kootaan mielenkiintoinen ja laadukas kokoelma yrittäjiä, yhdistyksiä ja aktiivisia kaupunkilaisia.

Kiertotaloustoiminnan lisäksi kartanolla edistetään urbaanin maatilan rakentumista perustamalla yhteisviljelyyn sopiva laatikkoviljelmä, jonka toimijaksi etsitään viljelyosuuskuntaporukkaa. Tiloja vuokrataan myös pienessä mittakaavassa uudenaikaista omavaraistaloutta toteuttaville yrityksille. Continue reading